Ensin olin tyttö, joka veneili ja purjehti aina kun pääsi. Sitten olin teini, joka halusi mereltä päästyään takaisin merelle. Olin nainen, joka kaipasi syksyn tullen taas purjehdusta ja purjehti talvisin. Olin puoliso, joka seikkaili purjeveneellä. Olen äiti, joka purjehtii. Olen aina ollut purjehtiva nainen. Miten niin naiset eivät purjehdi?
En tiedä, jos lapset olisivat kesäisin siirtyneet purjehdusvalmiiseen veneeseen ja tehneet vain purjehdusmatkan, olisiko ollut jotakin toisin. En tiedä, koska meillä lapset ovat aina olleet mukana. En myöskään osaa neuvoa, jos perheessä vain toinen vanhemmista hoitaa venettä ja purjehtii, että kuinka siinä saadaan koko perhepurjehdus onnistumaan. Koska siitä ei minulla ole kokemusta. Olen purjehtinut lapsesta asti, meri on kiehtonut ja merille olen mennyt.
Kun tapasin puolisoni, olin että vau, olet purjehtinut muutaman vuoden, sepä kiva, mäkin oon, lapsesta asti, monilla veneillä. Sitten puolisoni latasi merimailinsa kehiin, ja ähäkutti, hän olikin purjehtinut maileissa enemmän kuin minä. Kun juttelimme purjehtivana pariskuntana muiden purjehtijoiden kanssa Helsingin rannoilla, miehet puhuivat veneasioista, naiset säästä ja kokkauksesta. Minä en pidä kokkauksesta, sää on minusta kiinnostavaa, mutta samalla toisella korvalla kuuntelin miesten veneasioita, ja ärsytti, ettei minua otettu kuulolle, kun yritin väliin jotakin puolihämäläisellä hitaudella mutta puolikarjalaisella puhehalulla jutella. Silloin tällöin loukkaannuin, kun vain mieheni mielipiteitä kysyttiin, ja minulta udeltiin vain siitä säästä ja viinin väristä. Okei, ehkä minulla ei ollut vastaavaa valtamerikokemusta kuin hänellä, mutta loukkaannuin lähinnä asenteesta, että naisen kanssa ei muka voi puhua purjehduksesta.
Vaikka jaamme puolisoni kanssa veneen huoltotöitä osaamisemme mukaan, enkä pysty ylittämään puolisoni sähkö- ja konehuoltotuntemusta, minua ihmetytti Saimaan satamakaupungin naapuriveneilijämiesten asenne, kun he viiksiensä takaa puhuivat muutaman vuoden sielläolomme ajan kaikki venehuoltoasiat puolisolleni – pikkulasten piirittäessä minua äitiä koko ajan. Tuntui, että äitinä olin ilmaa venemaailmassa, että telakkamiehille olin vain lastenhoitaja.
Kun puolisoni kanssa tapasimme Suomen laitureilla purjehtijoita, yleensä miehet olivat paikalla, vaikka hekin purjehtivat naisen kanssa. Kun olemme tavanneet maailman laitureilla purjehtijoita, naiset ovat paikalla ja miehetkin, ja molempien kanssa jutellaan tasapuolisesti kaikista asioista.
Jossakin taisi olla suomalaisessa venejulkaisussa alkusyksystä juttua siitä, että naisetkin kenties tulevat veneilyn pariin. Ahaa, minä ajattelin, mutta minähän olen ollut koko ikäni veneilyn parissa, ja olen nainen, ja tunnen lukuisia kaltaisiani. Kysynkin, milloin miehet kenties ottavat ruusunpunaiset lasit silmiltään ja toteavat, että naiset ovat veneilleet Suomessa aina, miehet vain haluaisivat pitää harrastuksen itsellään.
Voisiko olla niin, että miehet itse eivät näe naisten veneilyharrastusta tai merikaipuuta ollenkaan. Voisiko tähän vaikuttaa se, että veneilyn ja purjehduksen suomalainen maailma voi olla miehisten linssien vääristämä. Naisten johtamia pursiseuroja, venealan järjestöjä, edunvalvontatahoja ja veneilyn yrityksiä on marginaalisesti.
Haluaisin mielelläni lukea suomalaisen naisen raporttia maailman suurimmilta venemessuilta, nähdä naisten tekemää ohjelmasarjaa purjehduksesta. Niitä ei oikein ole osunut eteeni. Jos tiedät jotain tällaista, anna minulle linkki, kiitos!
Missä olen viime syksynä luennoinut noin 20000 merimailin kokemuksistani, kipparoinnistani Atlantin yli ja purjehduksesta Karibialla, kuulijoista kolme neljännestä on ollut miehiä, eikä näissä tilaisuuksissa naiset ole olleet aktiivisia kysymyksineen.
Vaikka olisit miehistössänne se kokki ja keittäjä, siivooja ja työvälineiden huoltaja, ja toinen osapuoli tekisi asennus- ja korjaustyöt, niin olet tärkeä. Ei armeija puurotta marssi, ei merimies ruoatta purjehdi. Jokaisen miehistönjäsenen rooli on tärkeä.
Missä te purjehtijanaiset, nuorista vanhoihin olettekaan, tunnen monia teistä, reippaasti vaan kertokaa kokemuksianne, kysykää ja jakakaa tietoa myös miehille, lapsillenne, kaikille kiinnostuneille. Toivon suvaitsevaa asennetta purjehduskeskusteluissa ja -julkaisuissa, jotta kaikilla meillä olisi mukavaa sukupuolineutraalin purjehduksen parissa.
Kiitos samaistuttavasta kirjoituksesta! Erona lähinnä se, että mies oppi (nopeasti) purjehtimaan tavattuamme eikä kummallakaan ole edelleenkään valtamerikokemusta. Muuten kuitenkin kokemukset ovat niin kovin tuttuja. Tunnen kyllä monia purjehtiva naisia, mutta laituriparlamentissa ja venemessuilla sitä silti välillä tuntee olevansa ilmaa. Mieheni tosin välillä sanookin näissä tilanteissa vastapuolelle, että nyt kyllä kannattaa tästä kysyä kipparilta… (vaikka osaisikin asiasta keskustella).
Kiitos myös mielenkiintoisesta ja hyvin kirjoitetusta blogista! Vasta hetken aikaa olen tätä lueskellut suurella mielenkiinnolla kahlaten lähes kaikki tekstit läpi .
Kiitos Heli voimaannuttavasta palautteesta. Sinulla on oivaltava mies, kun osaa ottaa sinut keskusteluun mukaan. Tekstejä tulee taas myöhemmin lisää, nyt en ehdi uutta kirjoittaa, koska sesonkimme on päällä ja on korjaus- ja huoltotöitä. Mukavaa, että viihdyt kirjoitusteni parissa ja hyvää kevättä!
Mahtava kirjoitus – ihan kuin olisi omia ajatuksia lukenut!
Meillä mies oppi purjehtimaan vasta minut tavattuaan, minulla on meripelastus- ja kilpapurjehdustausta.
Olen huomannut, että lasten syntymä tekee (tilapäisen) epäsuhdan veneasioissa. Miehen taidot paranivat huimasti, kun istuin sisällä syöttämässä pikkuvauvoja. Ei silti, olen meistä edelleen parempi kuski, kun ajetaan purjeilla.
Ihana kuulla. Hyvää kevättä sinulle ja purjehtivalle perheellesi!