Kesäkuun puolivälissä tuuli tuli suoraan keulasta, ampui rakeita vaakasuoraan. Varusteinamme oli karvahatut ja toppatakit sekä paksut rukkaset. Jaksoimme painaa puoli tuntia siinä kelissä seuraavaan satamaan, Ilkonsaarille keskelle Suur-Saimaan selkää, mutta siellä korkeiden kallioiden kupeessa löytyi suojaa. Grillikatoksessa käristettiin makkaraa ja odotettiin lämpimämpää keliä. Ja sitten jatkettiin Puumalan kautta Savonlinnaa kohti. Kelikin muuttui kesäiseksi. Tämä käkkärämänty löytyi Savonlinnan läheltä Iso-Kankaisesta

Karujen kallioiden käkkärämännyt kertovat tyynessäkin siitä, että kyllä Saimaallakin tuulee, suurten selkien luodoilla ja saarten kupeilla on puiden vaikea kasvaa, talvi on kylmä ja kaunis helteinen kesä kuitenkin vain pienen pieni piiru vuoden kierrosta.

Kun mustikat alkavat kypsyä, alkaa keula kiinni puuhun ja nenä mättääseen -kausi. Tuoretta superruokaa niin monta mukia täyteen minkä jaksaa syödä. On käsittämättömän upea tunne ajaa pyöreiden, toinen toistaan pienempien laguuneiden läpi. Porkkalansaaresta löytyy pienellä vedenalaisella hiekkaharjanteella erilleen joutunut laguuni, jossa vesi lämpiää jo alkukesästä uintikelpoiseksi. Ja löytyy suuri päälaguuni, jonne ankkuroimme jonnekin hiljaisuuden keskelle, johon aallot eivät lyö, tuuli ei käy. Syvyyttä on peräankkurille niin paljon, että on parempi olla pitkälti liinaa. Yli kymmeneen metriin menee näissä paikoissa. Vastaavasti maa kohoaa vesirajasta yhtä jyrkästi kymmenmetrisiksi harjuiksi.

Ja siellä harjujen takana on vielä yksi, erilleen joutunut lampi, ylhäältä harjulta tai kävelyretkellä sen huomaa, jääkauden muisto, turkoosinkirkkaine vesineen, jonka pohjasta häämöttävät ikipuiden rungot. Tämä on paikka, jota selvästi halutaan pitää salassa, piilotella kehumatta ja hehkuttamatta. Sanonpa vaan, että yksi minulle upeimmista kokemuksista. Kaiken lisäksi, olin viettänyt useamman kesän siinä lähellä aavistamatta ollenkaan näiden laguunien olemassaoloa. Järven tarina -elokuva on totta, ne paikat ovat olemassa, sinäkin voit löytää ne omalla veneelläsi.

Erämaan keskeltä voi välillä purjehtia Savonlinnan kesähulinoihin, syödä lörtsyjä ja ihmetellä turisteja, jotka kehä kolmosen eteläpuolelta ja kaikkialta maailmasta saapuvat elävöittämään muuten rauhallista järvien ympäröimää kaupunkia.

Ja jälleen ukkoskuuro yllättää, tai ei, jos tarkkaan seuraa sadetutkaa. Pitkiltä seliltä näkee hyvin pilvien liikkeet, kuitenkin väylät kääntyvät ja mutkittelevat niin, että varuillaan pitää olla. Ukkospuuskat ovat lyhyitä, mutta voimakkaita. Kapeilla väylillä me katsomme yleensä parhaaksi siirtyä ukkosta pitämään lähimpään ankkuripaikkaan. Siellä ne muutkin ovat huvihinaajista norppaveneisiin.

Rokansaari on monimuotoinen, Puumalan liepeillä sijaitseva saari, josta tulee mieleen ehkä helsinkiläisten Pihlajasaari, sen suosion ja mukavan kahvilan vuoksi. Rokansaari kannattaa itse kokea. Jos onnistut varaamaan Mallun Kuppilasta saunavuoron, pääset pulahtamaan jääkauden tekemän lammen kirkkaaseen veteen hauen ja rapujen seuraksi. Hauki vartioi saunavuoron päättymistä ajallaan.

Me olimme keränneet mustikoita suuret mukit kävellessämme saaren sisäosiin ja Mallun Kuppilaan, ja sitten saimmekin heti saunavuoron. Jätimme mustikat kuppilaan siksi aikaa. No, mitä teki Mallu, kuppilan emäntä: paistoi muutaman letun jäljellä olevilla parilla kananmunalla (saaressa kun ollaan, niin kuppilankin muonavarat hankitaan silloin kun satutaan mantereella kaupassa käymään), ja niitä saimme sitten nauttia mustikoiden kanssa saunan jälkeen. Ja kerroimme Mallulle kohtaamisista hauen ja ravun kanssa. Hän jaksoi kuunnella.

Vesi on kirkasta myös Lietveden puolella, hiekkaharju pysyy paikoillaan vain puiden juurten avulla. Täällä taivas kohtaa järvenselän. Tekemistä ei tarvitse, riittää, että on vaan.