Matkapurjehdus elämäntapana -bloggarin sarja Parhaat kohteet julkaistiin 2019 joulukalenterin muodossa. Sarja alkaa esittelemällä muutamat suosikkini kotivesiltä Kotkan Sapokasta Maarianhaminaan.  
Ksylofonikonsertto merelle, Katariinan meripuiston ksylofoni, Kotka, 2018.

Suomenlahden ja Saaristomeren alue

Tämä on kotivesiäni, niillä olen purjehtinut teinistä alkaen. Alla muutama huippu. Satamista löytyy klassikoita, kuten Jurmo ja Hanko, mutta saaristokylissä on myös ihania vain huippusesongin ajan auki olevia pikkukohteita. Niiden olemassaolosta saa tiedon kokeneemmilta saaristokryssareilta, niiden kausiaukioloaikoja purjehtijat kuiskuttelevat toisilleen. Näiden ihanien pikkukohteiden koordinaatteja ja sisäänajo-ohjeita voi antaa lahjaksi vierailta vesiltä tänne meille suuntaaville purjehtijoille.

Kesäruuhkaa Utön laiturissa, vuodelta 2008.

Sapokka, Kotka (2015)

  • Sapokan alue puistoineen, vesiaiheineen, sorsineen, sataman vastapäätä oleva itämeren kaloihin tutustuttava Maretarium, tämä on suorastaan loistava perhekohde. Mansikkalahden uimarannalle on kävelymatkaa, mutta kärryjen kanssa pienetkin sinne pääsevät. Isommille lapsille ja patikointihenkisille Tervaleppälehtoa ja Katariinan Meripuistoa laajoine peli- ja leikkialueineen ja kesälampaineen. Kaiken kukkuraksi sataman palvelut ovat kohdallaan. Ruokakauppaan on vähän matkaa, kävelymatka kyllä, mutta muonitusostokset kannattaa tuoda vaikka taksilla satamaan. Hyvä miehistönvaihtosatama. Olen kirjoittanut Sapokasta täällä ja maininnut merimuseo Vellamon täällä.

Suomenlinnan vierassatama, Helsinki (2015)

  • kotisatamani lähiretkikohde, en ole vieläkään kyllästynyt, kaikki museot, kahvilat, ravintolat, kesäteatteri
  • vierasvenesataman tunnelma, piknikit valleilla ja lokit muureilla

Hanko, Itämeren portti (2015)

  • vesibussiyhteys mantereelle tuo omaa rauhaa, hieno kokemus saunasta ja auringonlaskusta

Jurmo (2005)

  • klassikko

Nauvo (2015)

  • kulttuuria, luontopolkuja, aina löytyy venekavereita (usein täynnä)

Taalintehdas (2005)

  • kaunis kylä ja museo kertovat ruukkihistoriasta, luontopolkuja kukkuloiden huipuille

Västerhamn, Maarianhamina (2015)