Matkapurjehdus elämäntapana -bloggarin sarja Parhaat kohteet julkaistiin 2019 joulukalenterin muodossa. Kap Verden saarivaltio on Afrikkaa, kuuma ja kuiva, mutta Santo Antãon saarelta löytyi vihreä vuoristo hedelmäaittoineen. Vierailuni Kap Verdellä jäi vain kahden saaren kokemuksiin ja liian lyhyeksi.

Kaupungin rantakadun aamumaisema. Mindelo, 2018.

Kap Verde

Vierailin vain kahdella pohjoisimmalla saarella ja vain päiviä, olisin mielelläni viipynyt pidempään, mutta olimme päättäneet pysyä mukana Atlantic Rally for Cruisers (ARC+) -purjehdustapahtuman aikataulussa. Tapahtuman ohjelma tutustutti meidät sekä kapverdeläiseen kulttuuriin, isäntäkaupunkiimme Mindeloon että naapurisaareen.

Kap Verden portugalinkielinen saarivaltio koostuu 10 saaresta, jotka ovat osa Macaronesian saaristoa Azoreiden, Madeirojen ja Kanarian saarten jatkumona. Saarista kuusi pohjoisenpuoleista kuuluvat Kap Verden tuulenpuolen (Barlavento) saariin Boa Vistasta luoteeseen Santo Antãoon ja loput neljä Maiosta Bravaan kuuluvat suojanpuolen (Sotavento) saariin.

Melko kuumaa ja kuivaa vierailumme ajan oli, auringon polte pisteli keskipäivällä. Tulin hyvälle mielelle kapverdeläisten esitellessä ylpeänä historiaansa ja kulttuuriaan opastuksilla, matkamuistokaupoissa ja museoissa. Tapahtumamme iltajuhlaan tanssijoita tuli naapurisaareltakin, nuorten tanssijoiden perheenjäsenet seurasivat syrjemmällä juhlaa tyytyväisen näköisinä.

Kapverdeläisiltä puuttuu joitakin eurooppalaisille itsestäänselviä terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviä järjestelmiä, mm. lääkkeiden hankinta vakaviin sairauksiin ulkomailta on monimutkaista ja hankalaa, mutta onnekkaimmat heistä saavat asiat järjestymään, yhteistyö ja toisten auttaminen on voimissaan.

Hetki ennen illan tuloa. Mindelo, 2018.

Mindelo, São Vicente (2018)

Satamasta lähtee loppuvuodesta muutamia Atlantin ylitystapahtumia, lukuisia itsenäisiä ylitysvenekuntia ja yksittäisiä ylittäjiä. Hollantilaiset ystävämme, jotka olimme edellisen kerran tavanneet monta satamaa sitten, meloivat yhtenä iltana veneemme kylkeen, he olivat joutuneet väistymään ankkurialueelle purjehdustapahtumien ajaksi (sekä Rallye des Iles du Soleil että ARC+ olivat osittain samaan aikaan laiturissa). Alun perin heidän piti lähteä täältä yli hollantilaisen venekunnan mukana, mutta muuttivatkin suunnitelmia purjehtimalla ensin Gambiaan ja sieltä vasta yli Surinamiin. São Vicenten saaren Mindelo onkin Lagosin ja Las Palmasin tapainen kokoontumispaikka matkapurjehtijoille, mutta suuria hankintoja siellä ei oikein kannata tehdä.

Kaupunki kuitenkin osaa palvella veneturisteja, pieni valikoima yleistä perustarviketta veneeseen ja miehistölle näytti olevan purjehdustapahtumien aikaan saatavilla satamasta ja lähettyviltä. Hankimme kaasupullon, koneöljyä, uuden akun ja jotakin muuta pientä, kävimme ruokakaupassa ja hedelmätorilla. Ennen kaikkea purjehtijayhteisö oli erittäin avuliasta, näytimme varmaan kiireisiltä yrittäessämme saada venettä lähtövalmiiksi toiselle legille, ja saimme lastenhoitoapua hyvin monelta, varaisoisää, varaperhettä ja leikkikavereita löytyi lapsillemme meidän aikuisten ajan mennessä huoltotöissä.

Vuortenseinämien suojaama sokeriruokoviljelijöiden kylä. Santo Antão, 2018.

Mindelossa saattaa olla iltaisin turvatonta tietyllä alueella kaupunkia, koululaiset osaavat heti ulkomaalaiset kuullessaan ottaa eleet nälkää vaikeroivina, vaikka juuri äsken olin nähnyt heidät mutustamassa voileipiä ja potkimassa palloa, mutta sekin on vain heidän tapansa koettaa onneaan. Eräs harmaapäinen purjehtija sanoi minulle, ettei hän koskaan anna rahaa, lapset jättäisivät koulun kesken ja siirtyisivät silloin kokonaan kerjuulle. Hän tiuskaisee lapsille, menkää takaisin kouluun, ja jos on iltapäivä, silloin hän saattaa antaa leipää tai limsaa. Samaa olivat purjehdustapahtumamme järjestäjät ohjeistaneet meille etukäteen. Mindelon lahden ankkurialueella ja laiturissa purjehtijat hymyilivät ja näyttivät rentoutuneilta. Jotakin rentoutta kaupunkilaisista ja paikasta välittyi, ellei sitten ollut kuuman auringon ansiota.

Kävelyllä hedelmäpuita kasvavassa laaksossa. Santo Antão, 2018.

Santo Antão (2018)

Kap Verden vihreäksi hedelmäaitaksi kutsuttu saari. Lautalla pääsee Mindelosta tunnissa Santo Antãon naapurisaareen, jossa teimme kokopäiväretken. Oppaamme autossa soi kansallislaulaja Cesária Évoran fadot ja coladeirat, ja niin pääsin opiskeluajoistani tutun musiikin avulla välittömästi kapverdeläiseen tunnelmaan. Mindelosta löytyy Évoran (1941-2011) muistoa vaaliva museo, paikallisessa setelissä on hänen kuvansa. Laulajan musiikin merkitys kapverdeläisten kansallistunteeseen on vahva, ja aihe olisi erillisen blogin arvoinen, saarivaltio itsenäistyi Portugalista 1975.

Opas kertoi meille päivän aikana valtavan määrän tietoutta geologiasta yhteiskunnallisiin asioihin, portugalilaisesta ajasta, orjamarkkinoista, ja totesi, että tämä kaikki kuuluu kapverdeläisyyteen. Hänen ei tarvitse hyväksyä orjakaupaa, mutta hän voi hyväksyä, että se on osa kansansa historiaa.

Kaupungin keskustan värikkäitä taloja, Santo Antão, 2018.

Majakalta ihmettelimme aaltoja, tuolta olimme juuri viime yönä saapuneet veneellämme. Meidät vietiin maalaistilalle, vuohien ja lehmien pilttuiden ohi, sisäpihalla oli sokeriruokomylly, kuulimme orjuudesta ja sokerin teosta. Meille tarjottiin saaren omista kahvipensaista tehtyä kahvia ja mantelileivonnaisia, pihan nurkassa mantelipuun alla nainen murskasi manteleita kuorestaan, sain maistaa yhden, joka tuoreena juuri puusta poimittuna oli pehmeän hyvää.

Kävelimme vihreässä kanjonimaisessa laaksossa ylämäkeen tunnin tai pari paikkaan, josta auto taas meidät noukki. Banaanipensaiden valtavat lehdet kohosivat tien laidasta, apinanleipäpuut varjostivat mukavasti, papaijapuiden lomitse näkyi teräviä jyrkkiä vihreitä vuorenrinteitä, sokeriruokoviljelmällä mies teki korjuutyötä käsin. Nainen käveli vastaan kantamus nyytissä päälaellaan. Minuun nämä maisemat ja kontrastit, kasvillisuus ja talot vaikuttivat voimakkaasti, kulkiessa kohtaamamme ihmiset näyttivät tutkivan meitä vähintään yhtä kiinnostuneesti kuin me heitä. Olin mielikuvissani ajatellut Kap Verden kuivaksi saaristoksi, mutta vihreää löytyy juuri tästä pohjoisimmasta saaresta, joka ottaa sateet vastaan, kertoi oppaamme, ja eteläisin saari on kuulemma yhtä vihreä samasta syystä, väliin jäävät saaret kuivahkoja.

Jyrkkää vehreää vuoristoa, Santo Antão, 2018.

Aivan ylhäällä saaren huippujen luona kulki tie, maasto oli kenties vielä jyrkempää, kraatterit alhaalla olivat pystysuoran seinämän suojaamia, pilvet liikkuivat alhaalla solien välissä. Kaksi työmiestä käveli ylämäkeä koteihinsa sokeriruokopelloilta kantaen päivän painavaa ruokokuormaa harteillaan. Me valokuvasimme, maisemaa ja ihmisiä, kukkia ja tiellä juoksevaa koiraa, antoiko joku työmiehille escudoja kuvauspalkaksi. Palasimme satamaan, kuljettaja säästi dieseliä ja antoi alamäkeen auton hiljalleen rullata. Rouva Évora lauloi kaiuttimista Mar Azuliaan sinisestä merestä, täysikuusta ja São Vicenten pienestä kotisaaresta, kuljettaja lauloi mukana.

Mindelon lahtea, São Vicente, 2018.