Harrastamme matkapurjehdusta, ja tämä harrastus syrjäyttää jopa puutarhanhoidon minulla, viulunsoittoa se ei estä. Vene on toinen kotimme. Käytämme vapaa-aikamme ensisijaisesti veneessä.
Veneemme on Colin Archer, tehty koviin olosuhteisiin. Minusta kippari on hyvin varustellut veneemme, jos jätetään purjehdustekniset yksityiskohdat, niin näin perhenäkökulmasta asumme hyvin veneessä; voimme käyttää suihkua, jääkaappia, katsoa telkkaria, ladata pädejä ja kännyköitä – kuten kotona. Lapsena vietin kesät mökillä saaressa, jossa juomavesi kannettiin jostakin, pesuvesi pumpattiin järvestä, öljylamppu valaisi, puhelut hoidettiin soutumatkan päässä maatalon työhuoneessa – kunnes tuli iso matkapuhelin. Joten tällä kokemuksella veneessä on minusta erinomaiset mukavuudet. Veneessämme on kaikki tarvittavat hätävarusteet, lisäksi matkapurjehdusta helpottavia varusteita kuten autopilotti eli veneen suunnan pitävä ohjain.
Veneemme liikkuu säiden ja olosuhteiden mukaan. Olosuhteiksi lasketaan tässä myös perhemiehistön hyvinvointi. Purjehdimme joskus päivän matkoja, joskus useamman vuorokauden pysähtymättä, jotta pääsemme eteenpäin. Matkanopeus on 6 solmua eli noin 11 km/h.
Reittivalinta tehdään lähtöpäivänä, reitti ja lähtöaika valitaan sään mukaan. Itämerellä länsituulet vallitsevat, eikä vastatuuleen voi purjehtia. Seuraamme kansainvälisiä merisääpalveluita. Sääennusteet merelle ovat nykyään tarkkoja ja melko luotettavia, usein tuulten nopeus meidän kokemuksen mukaan kuitenkin ilmoitetaan hieman alakanttiin. Millään muulla säätilalla ei yleensä ole merkitystä kuin tuulen suunnalla ja voimakkuudella. Englannin kanaalissa ja muualla Atlantin rannikoilla vuoroveden virtausvoimakkuus ja -suunta vaikuttavat matkantekoon.
Kerran odotimme Lappeenrannassa 5 vrk lähtöä veneessä, kunnes päätimme mennä Saimaan kanavaan – kuitenkin Viipurinlahdella keli oli vielä edelleen kova, tuuli oli tyyntynyt myrskystä navakaksi, mutta myrskyn mainingit velloivat vielä Suomenlahdelta meitä vasten ikävästi ja voimia vieden.
Tarvitsemme pitkän ylityksen tai kovan merenkäynnin jälkeen lepoaikaa satamassa, jotta saamme kerättyä taas voimia, syötyä ja nukuttua kunnolla. Satamassa ollaan päivästä viikkoon. Samalla lasten kanssa on mahdollisuus tutustua uuteen ympäristöön, ehkä uusi kieli ja kulttuuri, uusi geologia ja kasvisto, uudet linnut ja kalat. Joka satamassa toistuu rutiinit: ympäristön tutkiminen, puistoja, museoita, nähtävyyksiä, ruokakaupassa asiointi ja mahdollisesti veneen huoltoa. Potkulautailemme, uimme tai jalkapalloilemme, ongimme. Lisäksi saatamme tutustua naapuriveneisiin, joista voi hyvällä onnella löytyä samanikäisiä leikkikavereita joiden kanssa leikitään kielimuurista huolimatta meidän ja heidän veneessä.

Merellä, kun vene kulkee eteenpäin, aikuiset hoitavat vahtivuorot nonstop, lapset pitävät kiinni päivärytmistään hammaspesuineen ja aamupaloineen. Leikkivät, katsovat elokuvaa, auttavat päivittäisissä töissä (siivous, ruoanlaitto, tavaroiden pitäminen järjestyksessä), auttavat kansitöissä (tähystys, sään tutkiminen, köysityöt, ohjaaminen, purjeiden nosto). Ja merellä olo, se on parasta purjehduksessa lastenkin mielestä!

”Matkapurjehdus elämäntapana” -facebook-sivuja saatan purjehduskaudella päivittää ahkerammin kuin tätä blogia, kuka tietää, en mene lupaamaan mitään.