Suomalainen veneen ei tarvitse EU:ssa maasta toiseen purjehdittaessa tullata sisään eikä ulos, kuitenkin rajaviranomaiset ja tulli voivat tulla tarkistamaan veneen ja miehistön asiakirjoja. Vierassatamien toimistot toimivat kuin hotellivastaanotto, kirjaavat veneen ja miehistön tiedot sekä yöpymisvuorokaudet ylös. Minusta tuntuu, että Euroopassa ja maailmalla on monilla jäänyt koulumaantieto vähiin tai unohduksiin, tai sitten Suomi ei ole esimerkiksi espanjaksi tai portugaliksi tainnut riittävästi omista asioistaan tiedottaa. Kokemukseni on, että vaikka meitä suomalaisia matkapurjehtijoita vuosittain kiertää Atlanttia ja seilaa ristiin rastiin eri valtamerialueita, meitä on kuitenkin vähän, kymmeniä veneitä, satojen veneiden vuosimäärällä samoilla vesiä halkoviin muihin pohjoismaisiin purjehtijoihin verrattuna, niinpä työvuorossa oleva virkailija ei ehkä ole aiemmin törmännyt suomalaisiin. Joskus huomaamme, ettei kohtaamamme virkailija tiedä Suomen olemassaolosta mitään.

Maisemaa La Coruñan veistospuistosta Atlantille, kalliolla Moncho Amigon teos La Caracola (1994) kääntyy tuulen mukana ja ottaa vastaan tyrskyt, teos on tulkinta merimiesten äänitorvena käyttämästä simpukasta. Galicia, 2017.

Kun saavuimme Portugalin Madeiran saarille Porto Santoon viiden päivän merimatkan jälkeen kesällä 2018 suoraan Espanjan Andaluciasta, ajattelimme, ettei tarvita tullausta, mutta ilmeisesti eivät tunnistaneet Suomen passia EU-alueen passiksi, ja taluttivat kipparin tullaushuoneeseen. Ehkä siksi koirakin tuotiin hetken päästä veneeseen nuuskimaan.

Suuri valkoinen koira sekä kuusi virkailijaa piirittivät veneemme. Koira nostettiin veneeseen, ja se nuuski siellä ahkerasti vartin verran jättäen muutaman kivan kynsijäljen mäntylankkulattiaamme. Ranskalaiset naapuriveneilijät, jotka olivat jo ihastuneina katsoneet laituriin tuloamme vaaleatukkaisten poikiemme avustuksella, ja jotka olivat nähneet, että olimme levon tarpeessa viiden päivän purjehduksen jälkeen, nousivat koiraepisodin alkaessa kannelle. Alkoi ranskalainen äänekäs asiankommentointi heti saman tien.

Tuohtuneina, ranskaksi laiturille puhuen, naapurimme ihmettelivät, että onhan laiturissa paljon epämääräisempiäkin veneitä nuuskittaviksi kuin tällainen harmiton perhemiehistö, tuolla ja tuolla voisi olla vene, jota nuuskia. Ja pohtivat vielä selkeämmällä ranskalla, etteivät virkailijat varmaankaan tienneet, onko Suomi EU:ta vai ei ja päättivät varmuuden vuoksi tehdä tämän. Virkailijat pysyivät perusilmeissään eivätkä kääntyneet naapureihin päin, vasta lopuksi yksi virkailijoista vastasi naapureille, että he joka päivä tarkistavat yhden veneen, ja tämä nyt sattui tulemaan tässä viimeisimpänä. Tiedä nyt oliko näin. Nämä naapurit olivat ihastuttava eläkeläispariskunta, touhuamassa jatkuvasti pientä rankempaa korjausta, että sain pelätä, horjahtaako kannella välillä mösjöö vai madam ja joudunko pelastamaan heitä. Mösjöö kerran kaatui kannella selälleen, ja menin kysymään, tarvitaanko apua, nousi siitä sitten hetken päästä ja kieltäytyi avusta niukan kohteliaasti, hiukan tuohtuneesti, minkä katson normaaliksi iäkkäämmän ranskalaisen käytökseksi.

Meillä sattui silloin joillakin olemaan vanhentuneet itänaapurin viisumit voimassa olevan passin alkupään sivulla, ja kun passin avaa väärältä aukeamalta, kyseinen kyrillisillä kirjoitettu matkustuslupa, jossa kyllä viisumi luki isoilla aakkosilla, voi näyttää pikasilmäyksellä passin perustietosivulta. Passeja myös kopioidaan monessa satamassa, ja voivat kopioida niitä väärin, emme aina itse päässeet näkemään, mitä sivuja kopioivat.  Espanjasta kerron pari seuraavaa esimerkkiä.

Patikoimme karusta Pico Brancosta ylös pilvien kostuttamaan Terra Chã:han. Porto Santo, Madeiran saaristo, 2018.

Galician Muroksessa kesällä 2017 sen verran ymmärsin paikalliskielen galegon sekoituksesta, että tullimiesten mukaan edessä on iso ongelma, kun tässä olikin kyrillisiä kirjaimia. Vastasin muutaman englanninkielisen virkafraasin ymmärtäville miehille omalla alkeisespanjallani, että kyseessä on väärä sivu, kääntäkää oikea. Aaah, hyvä hyvä, nyt voimme edetä. Ja istumalaatikossa alkoi mukava työntohina, virkailijajoukko kumartui työhönsä innokkaasti pulisten, leimoja lyötiin papereihin ja allekirjoituksia väännettiin jäljennösnippuihin, jotka olivat klipsillä kiinni kirjoitusalustan päällä. Ja kun työ oli tehty, juteltiin mukavat toivotukset ja sanoivat muutaman kohteliaan sanan lapsistamme.

Andalucian Rotassa kesällä 2017 olimme kirjautuneet satamaan, olimme vaihtaneet päiväpurjehduksella satamaa vain oikeastaan niemen toiselta puolelta toiselle, mutta kirjauduimme noin kymmenennen kerran sinä vuonna sisään espanjalaiseen satamaan passeinemme ja rekisteröintitodistuksinemme, passeistamme otettiin kopiot, mikä oli ihan rutiinijuttu näissä espanjalaisissa satamissa. Homma ohi, laituripaikka maksettu, ja sitten lähdimme selvittämään sataman muita palveluja, kuten pesutupaa, pojat jäivät siksi aikaa veneeseen. Poissaollessamme veneeseemme koputettin ja tullivirkailijat kysyivät pojiltamme vanhempia, esikoisemme osasi hienosti vastata englanniksi, että tulevat kohta. Esikoinen soitti meille ja kertoi, että virkailijat olivat myös kyselleet, missä se venäläinen miehistönjäsen on. Ei taas, ajattelimme. No, palasimme saman tien veneelle, ja kun virkailijat tulivat uudelleen, tiesimme ongelman ja jo ennen kuin virkailijat ehtivät ihmetellä lisää, kysyin olivatko aivan varmasti kopioineet oikean sivun passista, avasimme passit ja näytimme heille oikeaa sivua ja viisumisivua, no olivat tietysti kopioineet viisumisivun. Ja pyysivät sitten passia uudestaan noloina ja kävivät kopioimassa oikean sivun.

Sotilas on osa Arturo Andraden kolmen graniittipatsaan teoksesta Allariz (1956), La Coruñan veistospuistossa Torre de Hercules -majakan ympärillä. Galicia, 2017.