Päätimme lähteä aamuyöllä. Meri oli epätodellisen tyyni, koko maisema oli pysähtynyt kuin maalauksessa. oli juuri se aika kesäyöstä, kun luonto lepää vielä hetken ennen yön vaihtumista aamuksi ja uudeksi päiväksi.
”Ei käynnistetä konetta, työnnä meidät laiturista”, käski kippari. Potkaisin meidät liikkeelle, vene liukui ääneti, kuin näkymätön virta veisi, ja vasta muutaman sadan metrin päässä käynnistimme koneen, vaikka tätä unohtumatonta aamun hiljaisuutta olisi vielä voinut kuunnella.

Pian taivaanranta alkoi punertaa, parvessa kelluvat linnut nostivat kaulojaan ja heräilivät, tuuli venytteli pieniä aaltoja meren pintaan. Alkoi aamu.