Ennen purjehdussesonkia mieti matkasuunnitelmaasi peilaten, mitä vakuutuslaajennuksia otat tai jätät, vertaa myös kansainvälisiä vakuuttajia, tutki ja lue, pohdi sitten tarve omalta kannaltasi.

Deshaies:n ankkurilahti Guadeloupella, 2019.

Venevakuutuksesta

Olen laituriparlamenteissa ymmärtänyt, että usein matkapurjehtijalta vaaditaan vuosisuunnitelma venevakuutukseen, joka laajenee purjehtijan kotivesiltä ulommas, tarkoittaen purjehdussuunnitelmaa siitä, missä aikomuksesi on veneellä purjehtia ja milloin. Esimerkiksi Itämerellä kesäkuussa, heinäkuussa Kielin kanavasta Pohjanmerelle ja elokuussa Biskajan yli. Kauden jälkeen venevakuutuslaajennusta uusittaessa on jälleen kerrottava seuraavan jakson purjehdussuunnitelma. Jos suunnitelma muuttuu, vakuutusyhtiöt haluavat tietenkin kuulla siitä, mutta selvitä myös, vaikuttaako kustannuksiin, jos esimerkiksi tarve laajennukseen loppuu aikaisemmin kotivesille paluun tai jonkun muun syyn myötä.

Purjehtijoiden kanssa tekemisissä olleet vakuutusyhtiöt osaavat siirtää sinut asiansa tuntevalle henkilölle. Me päätimme luopua tarjouksen pyytämisestä yhtiöltä, joka halusi tietää tarkkaan, kuinka kaukana rannasta liikumme ja mitkä ovat päivämäärät, milloin olemme avomerellä. Löysimme yhtiön, joka tiesi, ettei matkapurjehtija voi sanoa tarkkoja päivämääriä tai sijaintitietoja etukäteen, ja että matkapurjehtija tarvitsee venevakuutuksen (avo)merelle ihan sama kuinka kaukana rannikosta vene kulkee.

Varmista, että vene- ja vastuuvakuutus kattaa mahdollisen telakointiajan ulkomailla, sillä vaikkei suunnitelmissa ole telakoida venettä, voi joskus käydä niin, että joudutkin telakoimaan päiväksi tai kuukausiksi. ”Suunnitelmat muuttuu, kun jalka puuttuu!” totesi joskus lukemani lastenkirjan laivapapukaija.

Veneen telakointia tai jättämistä varten löytyy monimutkaisia vakuutusehtoja eri satamilla, joissa on tietenkin maininnat luonnonvoimien (tulvat, tornadot, hurrikaanit) aiheuttamista tuhoista ja siitä, ettei satama ole vastuussa mistään.

Veneen vastuuvakuutuksesta

Lähes kaikissa vierailemissamme satamissa on vaadittu veneelle voimassaolevaa vastuuvakuutusta, eli jos veneelläsi aiheutat vahinkoa jollekin toiselle veneelle tai sataman rakenteille, vakuutuksesi kattaa tämän. Tämän takia vastuuvakuutus lienee välttämätön matkaveneilijälle. Useimmat törmäykset tapahtuvat satamiin tulon tai lähdön yhteydessä tai sataman suulla veneruuhkassa. Tällainen vastuuvakuutus kulkee englanniksi esimerkiksi nimellä Third Party Liability Insurance. Yhdessä satamassa, St. Lucian Marigot Bayssa, korvattavan summan piti olla miljoona euroa sekä materiaali- että henkilövahingosta.

Mikäli vakuutuksesi on jo kotoa lähtiessä ja jokaisen purjehduskauden alussa purjehdussuunnitelmaasi vastaavassa kunnossa, se kokemuksemme mukaan riittää.

Vuokravene ammattikipparilla ja aikataululla kryssii Karibian Windward-saarten väliä pohjoiseen, yleisimmin vallitsevassa koillistuulessa ja Atlantilta tulevissa sivumainingeissa.